Resident evil (Gun) Survivor (PsOne)
”Noh, onhan ”Huonoin Ps1-resku” myös saavutus sekin...”
Resident Evil-peli ensimmäisen persoonan pelinä? Kuulitte aivan oikein.
Kun kuulin pelistä ekan kerran joskus aikoinaan, kuvittelin mielessäni miten hyvin First Person-kuvakulma voisi luoda tunnelmaa RE:n kaltaisissa survival horror peleissä. Kuvitelkaa nyt sitä hyvää potentiaalia!
Umbrella Korporaation omistamalla Sheena Islandin saarella oleva sankarimme onnistuu romuttamaan helikopterin ja menettämään siinä sivussa muistinsa. ”Kuka hitto hän on ja mitä täällä oikein tapahtuu”, pyörii jo mielessä ja tuulen mukana kulkevat salaperäiset vaikerrukset kielivät että jotain kummaa on tekeillä.
Tästä aloituksesta ja aineksista olisi saanut oikeastaan hyvää matskua aikaan. Valitettavasti peli on kyhäilty kasaan juuri niistä mahdollisimman helpoista ratkaisuista, alittaen sen kuuluisan aidan matalimman kohdan.
FP-Reskun sijaan, peli onkin FPS-Resku, joka on kaikenlisäksi pelkkää putkessa ravaamista, aina mahdollisia Pulzzeja myöten. Pulmat ovatkin lähinnä tasoa ”Tässä avain, avaa huoneen päässä oleva ovi.” Tietysti siinä sivussa pitää tykittää melkeinpä joka huoneessa kasapäin erilaisia zombeja sekä muita labramörköjä, jotka ovat likimain kaikki peräisin RE2:sta. Alunperin pelin ohjaus on suunniteltu G-Con pistooliohjainta varten (vain japanissa ja euroopassa), mutta kuuluisa, ristiriitainen autonparkkeerausohjaus on myös tuttuun tapaan olemassa, mutta RE-konkareille kyseinen asia ei pitäisi tuottaa sen suurempia ongelmia. Sitä en osaa sanoa, eroaisiko pelattavuus millään tapaa pistooliohjaimella pelattuna vaiko ei.
Vaikka peli onkin umpisuoraa putkea, jossa on vain yksi ainoa maali, peli tarjoaa toisinaan vaihtoehtoisia reittejä. Pelaaja voi vaikuttaa näillä reiteillään pelin joihinkin kohtiin melko vähäisesti. Esim. pelin ensimmäinen haarautuva kohta määrittää kuka jätkä tulee uhkailemaan sankaria aseella pelin loppuvaiheilla ja mihin mahdollisiin vihollisiin pelaaja törmää. Joku reitti vie läpi haastavampien vihollislaumojen tai tarjoaa enemmän eri esineitä tai eri pyssyjä, mutta mistään suurista muutoksista ei kuitenkaan ole kyse.
Ulkoasullisesti en sanoisi peliä järin rumaksi, mutta kyllä tämä jälki kalpenee melkoisesti verrattuna muihin ykköspleikkarin reskuihin. Se, että ympäristöt ovat ylipäätään esitettyinä kolmiulotteisina on tietysti plussaa, kuin myös sekin että vihollisgalleria sisältää kaikki tutut hirmut aina zombikoirista T-00 Tyranteihin. Kyllä, tässä osassa ”Mr.X”-tyrantit näyttävät ensimmäistä kertaa massatuotannon voiman. Sääli sinänsä, että hahmojen pikselisyys paistaa toisinaan ikävästi. Uusina vihollisina peli tarjosi ensi kertaa ns. ihmisvastustajia geenimanipuloitujen Cleaner-sotilaiden muodossa. Siivoajasolttujen sihti ei ihan päätää huimaa, mutta tarjoavat toisaalta jollain muotoa vaihtelua hirviögalleriaan.
Pidän kyllä siitä, että Sheena Islandin ympäristöt tarjoavat tutkittavaksi ympäristöksi, mm. niin kirjaston, viemärit, sairaalan ja elokuvateatterin, mutta sääli että näin monet miljööt haaskattiin putkijuoksuräiskintään. Toinen ongelma ulkoasussa on myös se, että maisemat ovat pelkää mustaa. Kyllä minä yötaivaan ja pimeän vielä ymmärrän, mutta toisinaan tähän ratkaisuun tunnutaan taipuneen ihan vain laiskuudesta.
Äänipuolesta olenkin sitten sitä mieltä, että ”Hemmetin loistavaa”.
Miksikö?
Noh, siksi, että nyt alkuperäinen Resident Evil näyttää ääninäyttelyineen ja dialogeineen suorastaan loisteliaalta teokselta verrattuna tähän sähellykseen. Päähenkilömme dialogi kuulostaa koomiselta jopa vakavissa tilanteissa, Lott ja tämän systerin ääni raastavat korvia jok-ikinen hetki. Ja sitten meillä on vielä se puhelu saaren sekopäisen päälikön, Vincentin äidiltä. (Järkyttävää puistatusta)
Noh, okei, viemäreisessä majaileva vahtimies, Andyn oli sentään ihan kelpo suoritus verrattuna äskeisiin. Ihmetyttää silti, että käskettiinkö ääninäytelijöitä kenties kuulostamaan mahdollisimman elottomilta lukiessaan vuorosanojaan paperilta vai eikö kukaan oikeasti viitsinyt edes yrittää?
Musiikkipuoli on sentään hoidettu ihan mallikkaasti. Mister Exän ahdistava tunnelmamusiikki ja parit muut kappaleet on hoidettu hyvin, vaikkakin eivät silti järin tasapainota kamalaa ääninäyttelyä.
Vaikka olenkin lievästi pettynyt, että Survivor on putkijuoksupaukuttelu, on se silti liian hidastempoinen jopa varsinaiseksi räiskinnäksi. Se ei ota irti kolmiulotteisista asetelmistaan juurikaan mitään. Zombit seisovat lähestulkoon aina jossain näkyvällä paikalla tai puoliksi kulman takana ja ovatkin aina helppoja maalitauluja ilman kummoisia yllätyksiä. Mister X:ätkin saa niputettua usein pelkällä pistoolilla ja useat viholliset hyökkäilevät niinkin hitaaseen tahtiin, että on nopeampi ratkaisu vain juosta ohi. Oikeastaan ainoat viholliset, joilla on munaa tapella vastaan ovat, loppubossi, viemärin krokotiilikaksikko sekä tietenkin Hunterit.
Hidastempoisuuden lisäksi suurimpana vaivana pelille on se, että se on niin tavattoman TYLSÄ.
Pelissä joutuu tarpomaan järkyttävän määrän tylsissä tunnelmissa vihollisia räiskien/vältellen ennen kuin päästään johonkin välivideontapaiseen, jossa nähdään sitten kasapäin ennalta arvattavia käänteitä.
Pelin läpäisee kyllä läpi siinä parissa tunnissa, mutta siitä huolimatta tätä peliä ei yksinkertaisesti jaksa, taikka haluaisi pelata, kerralla lävitse, mutta kesken pelin tilannetta ei voi tallentaa mitenkään. Vasta aivan pelin lopussa voi tallentaa omat pistetilastot ja keräämät tavarat, mutta kun kärsimysnäytelmä moiseen hetkeen asti jää liian kalliiksi hinnaksi. Muistan vieläkin kuinka lopetin pelin pelaamisen ensimmäisellä kerralla puoliväliin, kun enää jaksanut pelata sitä yhtään pidemmälle kun en voinut tallentaa tilannetta mitenkään. Peli olisi niin vaatinut Lottin asunnon kohdalle edes sen yhden kirjoituskoneen!
Mikäli jotain hyvää pitää mainita, niin Survivor tarjoaa kenties RE-pelien historian kaikkien aikojen siisteimmän Tyrantin tapon koskaan. Myös vastaantulevia tekstipläjäyksiä jotka kertovat mm. Nemesikestä ja muista möröistä ovat ihan mielenkiintoisia infopaketteja, vaikka hintana moiseen onkin vain tämän pelin läpipeluu.
Paremmalla yrityksellä tässä olisi ollut potentiaalia parempaankin kyhäelmään, mutta valitettavasti tästä kaikesta jää lähinnä rahastuksen sekä laiskuuden maku suuhun.
Mikäli haluatte kauhuteemaista valopyssypleiä, niin suosittelen mieluummin hommaamaan jonkin House of the Dead-sarjan peleistä. Mutta mikäli kuitenkin kaipaatte nimenomaan Resident Evil-valopyssyraideräiskintää (ADHD-meiningillä) niin sitten Umbrella/Darkside Chronicles ovat enemmän mieleenne.
2+/5
Resident Evil-peli ensimmäisen persoonan pelinä? Kuulitte aivan oikein.
Kun kuulin pelistä ekan kerran joskus aikoinaan, kuvittelin mielessäni miten hyvin First Person-kuvakulma voisi luoda tunnelmaa RE:n kaltaisissa survival horror peleissä. Kuvitelkaa nyt sitä hyvää potentiaalia!
Umbrella Korporaation omistamalla Sheena Islandin saarella oleva sankarimme onnistuu romuttamaan helikopterin ja menettämään siinä sivussa muistinsa. ”Kuka hitto hän on ja mitä täällä oikein tapahtuu”, pyörii jo mielessä ja tuulen mukana kulkevat salaperäiset vaikerrukset kielivät että jotain kummaa on tekeillä.
Tästä aloituksesta ja aineksista olisi saanut oikeastaan hyvää matskua aikaan. Valitettavasti peli on kyhäilty kasaan juuri niistä mahdollisimman helpoista ratkaisuista, alittaen sen kuuluisan aidan matalimman kohdan.
FP-Reskun sijaan, peli onkin FPS-Resku, joka on kaikenlisäksi pelkkää putkessa ravaamista, aina mahdollisia Pulzzeja myöten. Pulmat ovatkin lähinnä tasoa ”Tässä avain, avaa huoneen päässä oleva ovi.” Tietysti siinä sivussa pitää tykittää melkeinpä joka huoneessa kasapäin erilaisia zombeja sekä muita labramörköjä, jotka ovat likimain kaikki peräisin RE2:sta. Alunperin pelin ohjaus on suunniteltu G-Con pistooliohjainta varten (vain japanissa ja euroopassa), mutta kuuluisa, ristiriitainen autonparkkeerausohjaus on myös tuttuun tapaan olemassa, mutta RE-konkareille kyseinen asia ei pitäisi tuottaa sen suurempia ongelmia. Sitä en osaa sanoa, eroaisiko pelattavuus millään tapaa pistooliohjaimella pelattuna vaiko ei.
Vaikka peli onkin umpisuoraa putkea, jossa on vain yksi ainoa maali, peli tarjoaa toisinaan vaihtoehtoisia reittejä. Pelaaja voi vaikuttaa näillä reiteillään pelin joihinkin kohtiin melko vähäisesti. Esim. pelin ensimmäinen haarautuva kohta määrittää kuka jätkä tulee uhkailemaan sankaria aseella pelin loppuvaiheilla ja mihin mahdollisiin vihollisiin pelaaja törmää. Joku reitti vie läpi haastavampien vihollislaumojen tai tarjoaa enemmän eri esineitä tai eri pyssyjä, mutta mistään suurista muutoksista ei kuitenkaan ole kyse.
Ulkoasullisesti en sanoisi peliä järin rumaksi, mutta kyllä tämä jälki kalpenee melkoisesti verrattuna muihin ykköspleikkarin reskuihin. Se, että ympäristöt ovat ylipäätään esitettyinä kolmiulotteisina on tietysti plussaa, kuin myös sekin että vihollisgalleria sisältää kaikki tutut hirmut aina zombikoirista T-00 Tyranteihin. Kyllä, tässä osassa ”Mr.X”-tyrantit näyttävät ensimmäistä kertaa massatuotannon voiman. Sääli sinänsä, että hahmojen pikselisyys paistaa toisinaan ikävästi. Uusina vihollisina peli tarjosi ensi kertaa ns. ihmisvastustajia geenimanipuloitujen Cleaner-sotilaiden muodossa. Siivoajasolttujen sihti ei ihan päätää huimaa, mutta tarjoavat toisaalta jollain muotoa vaihtelua hirviögalleriaan.
Pidän kyllä siitä, että Sheena Islandin ympäristöt tarjoavat tutkittavaksi ympäristöksi, mm. niin kirjaston, viemärit, sairaalan ja elokuvateatterin, mutta sääli että näin monet miljööt haaskattiin putkijuoksuräiskintään. Toinen ongelma ulkoasussa on myös se, että maisemat ovat pelkää mustaa. Kyllä minä yötaivaan ja pimeän vielä ymmärrän, mutta toisinaan tähän ratkaisuun tunnutaan taipuneen ihan vain laiskuudesta.
Äänipuolesta olenkin sitten sitä mieltä, että ”Hemmetin loistavaa”.
Miksikö?
Noh, siksi, että nyt alkuperäinen Resident Evil näyttää ääninäyttelyineen ja dialogeineen suorastaan loisteliaalta teokselta verrattuna tähän sähellykseen. Päähenkilömme dialogi kuulostaa koomiselta jopa vakavissa tilanteissa, Lott ja tämän systerin ääni raastavat korvia jok-ikinen hetki. Ja sitten meillä on vielä se puhelu saaren sekopäisen päälikön, Vincentin äidiltä. (Järkyttävää puistatusta)
Noh, okei, viemäreisessä majaileva vahtimies, Andyn oli sentään ihan kelpo suoritus verrattuna äskeisiin. Ihmetyttää silti, että käskettiinkö ääninäytelijöitä kenties kuulostamaan mahdollisimman elottomilta lukiessaan vuorosanojaan paperilta vai eikö kukaan oikeasti viitsinyt edes yrittää?
Musiikkipuoli on sentään hoidettu ihan mallikkaasti. Mister Exän ahdistava tunnelmamusiikki ja parit muut kappaleet on hoidettu hyvin, vaikkakin eivät silti järin tasapainota kamalaa ääninäyttelyä.
Vaikka olenkin lievästi pettynyt, että Survivor on putkijuoksupaukuttelu, on se silti liian hidastempoinen jopa varsinaiseksi räiskinnäksi. Se ei ota irti kolmiulotteisista asetelmistaan juurikaan mitään. Zombit seisovat lähestulkoon aina jossain näkyvällä paikalla tai puoliksi kulman takana ja ovatkin aina helppoja maalitauluja ilman kummoisia yllätyksiä. Mister X:ätkin saa niputettua usein pelkällä pistoolilla ja useat viholliset hyökkäilevät niinkin hitaaseen tahtiin, että on nopeampi ratkaisu vain juosta ohi. Oikeastaan ainoat viholliset, joilla on munaa tapella vastaan ovat, loppubossi, viemärin krokotiilikaksikko sekä tietenkin Hunterit.
Hidastempoisuuden lisäksi suurimpana vaivana pelille on se, että se on niin tavattoman TYLSÄ.
Pelissä joutuu tarpomaan järkyttävän määrän tylsissä tunnelmissa vihollisia räiskien/vältellen ennen kuin päästään johonkin välivideontapaiseen, jossa nähdään sitten kasapäin ennalta arvattavia käänteitä.
Pelin läpäisee kyllä läpi siinä parissa tunnissa, mutta siitä huolimatta tätä peliä ei yksinkertaisesti jaksa, taikka haluaisi pelata, kerralla lävitse, mutta kesken pelin tilannetta ei voi tallentaa mitenkään. Vasta aivan pelin lopussa voi tallentaa omat pistetilastot ja keräämät tavarat, mutta kun kärsimysnäytelmä moiseen hetkeen asti jää liian kalliiksi hinnaksi. Muistan vieläkin kuinka lopetin pelin pelaamisen ensimmäisellä kerralla puoliväliin, kun enää jaksanut pelata sitä yhtään pidemmälle kun en voinut tallentaa tilannetta mitenkään. Peli olisi niin vaatinut Lottin asunnon kohdalle edes sen yhden kirjoituskoneen!
Mikäli jotain hyvää pitää mainita, niin Survivor tarjoaa kenties RE-pelien historian kaikkien aikojen siisteimmän Tyrantin tapon koskaan. Myös vastaantulevia tekstipläjäyksiä jotka kertovat mm. Nemesikestä ja muista möröistä ovat ihan mielenkiintoisia infopaketteja, vaikka hintana moiseen onkin vain tämän pelin läpipeluu.
Paremmalla yrityksellä tässä olisi ollut potentiaalia parempaankin kyhäelmään, mutta valitettavasti tästä kaikesta jää lähinnä rahastuksen sekä laiskuuden maku suuhun.
Mikäli haluatte kauhuteemaista valopyssypleiä, niin suosittelen mieluummin hommaamaan jonkin House of the Dead-sarjan peleistä. Mutta mikäli kuitenkin kaipaatte nimenomaan Resident Evil-valopyssyraideräiskintää (ADHD-meiningillä) niin sitten Umbrella/Darkside Chronicles ovat enemmän mieleenne.
2+/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti